Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Cinnahmon Granger

19.09.2013 18:13
Rohkelikko vs. Puuskupuh

Heräsin aurinkoisena aamuna sisälläni vellovaan jännitykseen. Tänään olisi ensimmäinen huispausottelu, jossa pelaisivat Rohkelikko ja Puuskupuh. Nousin ylös miettien taktiikkaa, jonka joukkueen kapteeni Alexa Cooper oli minulle sanonut ainakin kymmenen kertaa. Puin päälleni ääneti tulenpunaisen huispauskaapuni, herättämättä vuosikurssini tyttöjä ja lähdin Suureen saliin.

Matkalla monet ihmiset toivottivat minulle onnea ja sisälläni oleva jännitys vain kasvoi. En ollut tietenkään unohtanut, että tämä olisi myös ensimmäinen huispauspelini. Olin kuullut, että Puuskupuhit eivät olleet kovinkaan paha vastus, mutta voivathan hekin tietysti yllättää.

Suuressa salissa tunnelma oli katossa. Astuttuani sisään, minut otti vastaan taputusten sekä buuausten aalto. Kävelin hermostuneena Rohkelikkojen tupapöytään, jossa oli kuusi muuta yhtä jännittynyttä ihmistä.
“Hei”, sanoin vaisusti Tessa Whitelle, joka pelasi minun laillani joukkueessa, myöskin jahtaajana.

“Hei”, hän vastasi ja yritti hymyillä, mutta hymy oli oikeastaan irvistys. En edes yrittänyt saada aikaiseksi keskustelua, vaan yritin keskittyä syömään jotain, vaikka minusta tuntuikin, että se mikä meni alas, tulisi viiden minuutin päästä takasin ylös. Lautasellani oli vain vaivainen leipä, josta onnistuin syömään puolet, ennen kuin vararehtori Cadma McLeon kuulutti taialla vahvistetulla äänellä:
“Pyydän kaikkia oppilaita siirtymään huispausstadionille.”

Puolikas leipä mahassani tuntui tiiliskiveltä ja jalkani olivat vain vetelät. Nousin vapisten ja seurasin hermostuneesti muita joukkuetovereitani pukuhuoneille asti.

Sisällä lysähdin penkille istumaan ja olin aivan varma, että kasvoni olivat sillä hetkellä kalpeat. Minua oksetti, mutta en tiennyt johtuiko se jännityksestä, vaiko siitä, että minulla olisi oksennustauti. Kuulin kuinka sadat ja taas sadat oppilaat virtasivat katsomoihin iloisesti puhuen. Välillä jostain kuului naurua.

“No niin, tämä on ensimmäinen huispausottelu ja te tiedätte kuinka tärkeää minulle on voittaa. Cinnahmon, muistatko taktiikan jonka kerroin?”, Alexa kysyi. Minä nyökkäsin, sillä tuntui, että jos avaisin suutani edes puoli tuumaa ulos tulisi oksennus ja saisimme kutsua vahtimestari Argus Voron siivoamaan sitä.

“Hyvä. Muistakaa, että me olemme paljon parempia kuin puuskupuhit. Olen aivan varma, että me voitamme”, Alexa jatkoi ja loi erittäin vetoavia katseita pukuhuoneessa olijoihin. Kaikki nyökkäsivät ja Alexa näytti tyytyväiseltä.

“Nyt tulkaa, näytetään puuskupuheille ketkä osaavat pelata!”, tyttö sanoi ja marssi ovelle kädessään luudanvarsi. Otin luudan, jonka olin saanut lainaksi koulusta, sillä minulla ei ollut omaa. Kun kaikki olivat jonossa, Alexa lähti johtamaan meitä kentälle, jossa saimme osaksemme suuret taputukset. Joukosta kuului myös buuausta, jotka lähtivät tietenkin luíhuisista. Hetkeä myöhemmin kentälle asteli kanariankeltaisiin huispauskaapuihin sonnustautuneet puuskupuhit. Hekin saivat taputuksia sekä buuausta.

Matami Huiski tuli kentälle mukanaan laatikko, joka sisälsi velhomaailmassa tunnetut pallot. Hän avasi laatikon, päästäen ruskean väriset ryhmyt vapaaksi. Ryhmyjen perään meni pienen pieni kultasieppi. Yritin katsoa minne se meni, mutta kohta se jo hävisi näkyvistä.

“Toivon teiltä hyvää, rehtiä peliä”, matami Huiski sanoi, vihelsi pilliinsä ja heitti kaadon. Kohta jo koko stadionin täytti melu, josta kuului vähän väliä “Hyvä Rohkelikko!”. En todellakaan erottanut Lee Jordanin selostuksesta mitään.

Tessa White nappasi ensimmäisenä kaadon. Hän syötti minulle ja nappasin kaadon, kuljettaen sitä koko ajan puuskupuhien maalisaloille. Juunia Soflifet oli jo lentänyt maalisaloille, joten päätin syöttää hänelle. Juunia otti kaadon ja heitti sen tyhjänä olevaan maalisalkoon. Puuskupuhin pitäjä ei ehtinyt tarpeeksi nopeasti torjumaan sitä, joten saimme kymmenen pistettä. Kaikki rohkelikot hurrasivat ja melu oli korvia huumaava.

Sillä välin puuskupuhin pitäjä oli hakenut kaadon ja heittänyt sen Cooper Coalminerille, joka kuljetti sitä jo kovaa vauhtia vastakkaisille maalisaloille. Pidätin hengitystäni, kun hän heitti, mutta aivan turhaan. Alexa oli torjunut sen ja heittänyt Juunialle. Lensin nopeasti maalisaloille ja kohta minulle jo syötettiin. Sain kaadon ja tunsin, kuinka vatsassani muljahti. Nyt on onnistuttava…

Heitin tyhjänä olevaan renkaaseen ja se meni nipin napin sisään, sillä puuskupuhin pitäjä oli vain tuuman päässä kaadosta. Johdimme jo 20-0!

Seuraavan kahdenkymmenen minuutin aikana peli pysyi tasaisena siihen asti, kun puuskupuhin etsijä Vanessa Cullen huomasi siepin. Myöskin Eleanor huomasi sen ja lähti Vanessan perään. Kaikki olisi ollut sillä hetkellä täydellisesti, ellei Eleanor olisi saanut ryhmystä selkäänsä.

“Eih!”, parkaisin, kun Eleanor hidasti vauhtiaan. Häntä ilmiselvästi oli sattunut. Tyttö pysähtyi hetkeksi, kunnes avasi silmänsä ja näytti meille peukkuja. Ei mitään vakavaa, hyvä niin.

Eleanor kiihdytti uudestaan vauhtiaan ja saavutti pian Vanessan. Puuskupuh oli vain alle tuuman päässä siepistä ja oli jo kurottanut kättään, mutta Eleanor ehti kuitenkin ensin. Hän nosti kätensä ylös voiton merkiksi ja hetken oli hiljaista, vain Lee Jordan sanoi:
“Ja Eleanor Straus nappaa siepin. Rohkelikko voittaa!”

Sitten stadionin täyttää melu, eikä kukaan voi erehtyä huudosta:
“Rohkelikko voiton vei, hei hei hei!”

Me olimme voittaneet!

--

Tein nyt tästä huispausottelusta pikkuisen tarina...

Vastaus:

Oijoi, miten ihana huispaustarina! Tätä oli mahtavaa lukea pitkän huispaustauon jälkeen! Kaikki tapahtumat oli kuvailtu hyvin ja selkeästi ja ne veivät lukijan mennessään. Olit saanut tapahtumat hyvin ns. jatkumoksi, niin että kaikki kuullosti aivan siltä, kuin olisin niitä itse vierestä katsellut. Tarinasta tuntui löytyvän kaikki, mitä hyvältä huispaustarinalta vaaditaan: oli iloisen urheilujuhlan tunnelma, pientä jännitystä, pelin selostusta ja yksityiskohtia, eikä pituutta pidä unohtaa! Olit myös käyttänyt tarinassasi hyvin, muita joukkueesi jäseniä, vaikkakaan kaikki eivät taida enää ollakaan mukana...
Virheitä ei silmiin pistänyt ainuttakaan, enkä tekstistä löydä ainuttakaan huomautettavaa seikkaa! Todella upeaa tekstiä. Toivotaan, että Tylypahkamme käytävät kaikuvat pian Rohkelikkojen hurraa huudoista.
- Täydet tuparit!

~Cadma

©2018 HP-Pahka 2.0 - suntuubi.com